Saunatuolien käyttö- ja hoito-ohjeet

Saunatuolien käyttö

Saunatuolit on tarkoitettu käytettäväksi saunassa, infrapunasaunassa, pukuhuoneissa takkahuoneissa, vilvoittelutiloissa, kuistilla, parvekkeella tai muussa tilassa.

Tuolien materiaalit ja rakenne on suunniteltu kestämään saunan kuumuutta ja kosteutta. Ei kuitenkaan suositella pitämään ulkona niin, että tuolit ovat paljon sateessa tai jatkuvassa kosteassa. Tuolien on saatava kuivua kostumisen jälkeen. Jos tuoleja pidetään esimerkiksi saunassa lattialla, joka on kostea, on hyvä kiinnittää tuolien jalkoihin kosteudelta eristävät nastat.

Tuoleja voidaan pitää esillä sen verran, kuin saunojia varten tarvitaan. Ylimääräisiä tuoleja voidaan säilyttää taitettuna pystyasentoon. Taitetut tuolit vievät vähän tilaa ja niitä on helppo säilyttää vaikka saunassa.

Tuolit toimitetaan koottuna ja käyttövalmiina.

Tuolien jalat eivät vahingoita normaaleja laudetasoja, mutta jos laudetason puu on erityisen pehmeää tulee tuoleja liikutella varoen naarmuuntumisen välttämiseksi.

Sijoitettaessa tuoleja kiukaan lähelle on noudatettava samoja suojaetäisyyksiä kuin lauteille.

Hoito-ohjeet

Puuosat

  • Puuosat ovat tervaleppää ja ne on tehtaalla pintakäsitelty värittömällä saunavahalla.
  • Puuosia ei saa käsitellä öljyllä, esimerkiksi saunaan tarkoitettua parafiiniöljyä ei saa käyttää.
  • Puuosien puhdistus tehdään vedellä ja pehmeällä harjalla tai suihkuttamalla. Annetaan kuivua esimerkiksi lämpimässä saunassa
  • Ruuvit ja muut metalliosat ovat ruostumatonta terästä eivätkä tarvitse hoitoa.

Kankaat

  • Pellava on nopeasti kuivuvaa ja se tuntuu miellyttävänä iholla myös kosteana.
  • Pestään pesukoneessa 60 asteessa. Kankaat ovat esikutistettuja, joten ne kutistuvat pesussa hyvin vähän.
    Kankaat eivät laske väriä pestessä. Haluttaessa silitys kuumalla silitysraudalla.
  • Tyyny ja tyynyn huppu pestään samalla tavalla.

Grass-kankaat ovat pellavaa ja puuvillaa

  • Pestään pesukoneessa 60 asteessa. Kankaita ei ole esikutistettu ja ne kutistuvat pesussa hiukan. Kankaat eivät laske väriä pestessä. Haluttaessa silitys kuumalla silitysraudalla.

Miksi saunatuoli?

1. Saunatuoleilla toteutat uuden ja miellyttävän saunatilan

Saunatuolit tarvitsevat vain laudetason, joka yleensä on normaalilauteen jalkatason korkeudella. Taso voidaan myös porrastaa niin, että tuoleja voi sijoittaa eri korkeuksille. Näin saadaan toteutettua eri lämpötiloissa olevia istumapaikkoja. Infrapunasaunassa tuolit voidaan asetella suoraan lattialle.

2. Saunatuolit tarjoavat miellyttävän istuma-asennon ja enemmän yksityisyyttä

Saunatuoli antaa istujalle oman yksityisen tilan. Kaksi metriä leveälle lauteelle sopii neljä 50 cm:n levyistä tuolia vierekkäin ja jokaisella istujalla on oma, yksilöllinen paikkansa. Samankokoiselle perinteiselle lauteelle pitäisi myös sopia neljä saunojaa, mutta käytännössä tila koetaan vain kolmelle sopivaksi. Perinteisellä laudetasolla istuttaessa moni ihminen tuntee olonsa epämukavaksi aivan toisen henkilön vieressä. Saunatuolit poistavat tämän epämukavuuden.

Saunatuolit on suunniteltu vastaamaan perinteisen lauteen mitoituksia. Tuolien leveys vastaa ihmisen tarvitsemaa leveyttä. Lapsilla tai pienikokoisilla ihmisillä tarve on n. 40 cm, keskikokoisilla n. 50 cm ja isompikokoisilla n. 60 cm. Tuolimallien leveydet ovat 50 ja 60 cm.

Saunatuolien syvyysmitoitus on myös suunniteltu vastaamaan laudesyvyyttä siten, että erikokoisiin saunoihin on valittavissa sopiva malli. Malli 90 vie vähiten tilaa syvyyssuunnassa ja sopii pieneenkin saunaan, esimerkiksi kerrostalon pieneen saunaan.  Yleisin perhesaunakoko on sellainen, jossa käytetään mallia 100. Isompaan saunaan, kun tilaa on enemmän, löytyy mallistosta useampia tuolivaihtoehtoja.

3. Saunatuolit mahdollistavat saunan järjestyksen muuttamisen eri tilanteiden ja saunojien määrän mukaan

Erityisesti yleiseen saunaan on hyvä varata erikokoisia tuoleja. Erikokoisten tuolien määrää saunassa voidaan vaihdella helposti saunojien mukaan.

Vierekkäin asetetuilla tuoleilla saadaan mahdollisimman monta istumapaikkaa. Vapaasti sijoitetuilla saunatuoleilla taas voidaan tehdä väljempiä istumaryhmiä ja jättää tilaa loikoiluun saunaraheja hyödyntäen. Raheilla saadaan helposti myös lisäistumapaikkoja saunatilaan. Rahit ovat myös erinomaisia istuimina, kun saunoessa käytetään vihtaa/vastaa.

Laudetasanteen rakentaminen eri tasoihin mahdollistaa tuolien sijoittelun eri korkeuksille. Samassa saunassa on silloin tarjolla eri lämpötiloissa olevia istumapaikkoja.

Yksityistilaisuuksiin käytettävä sauna voidaan sisustaa kunkin tilaisuuden yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.

4. Saunatuoleilla luodaan helposti erilaisia teemasaunoja, esim. mietiskely/meditointi, maisemasauna, tähtitaivaan katselu jne.

Rentoutuminen, mietiskely, meditaatio, vihtominen, tarinailta, yrttisauna, suolasauna tai muu saunomiseen liittyvä teema saa uuden ulottuvuuden, kun tila toteutetaan miellyttävillä saunatuoleilla. Erilaisia tapahtumia varten voidaan valita sopivat tuolit ja sijoitella ne halutulla tavalla. Esimerkiksi joogatilaisuuksissa tuolit voidaan siirtää sivuun ja käyttää yhtenäistä laudetasannetta.

Tähtitaivaan tai ulkona olevan hiljaisen luonnon katselu saunasta on ainutlaatuinen kokemus. Näkymä ulos saunasta voi olla uima-altaillekin. Mukavat saunatuolit tekevät nautinnosta vieläkin hienomman. Saunatuoleja voidaan käyttää myös saunan vilvoittelutiloissa.

5. Saunatuoleilla istuminen on paljon miellyttävämpää ja ergonomisempaa kuin laudepenkillä istuminen

Saunatuolit on suunniteltu niin, että istuttaessa koko selkä tukeutuu automaattisesti selkänojaan. Tämä tekee istumisasennosta luonnostaan rentouttavan ja miellyttävän. Käsinojilla voi lepuuttaa käsiä istuttaessa, mutta ne myös helpottavat istumaan asettumista ja tuolista nousemista.

Pään asennon saa mukavaksi käyttämällä tyynyä, joka voidaan laittaa joko tyynyhupun sisään tai suojakankaan erityiseen tyynykujaan. Molemmat tavat toimivat siten, että tyynyn korkeus on säädettävissä istujan koon mukaan. Kun jalat nostaa rahin päälle, on saunomisasento kuin lepotuolissa.

Saunaideat

Saunasella-tuolisaunan ideoita | Saunatuolit sopivat kaiken tyyppisiin saunoihin sekä lepo-, oleskelu- ja ulkotiloihin, joihin kuuluvat kylpylät, hotellit, kuntosalit ja terveydenhuollon laitokset.

Asennusvideot

Asennusvideo 1:

Asennusvideo 2: